15.4.2012

Terassin rakennus osa 1

Terassin materiaalit on siis tulossa tiistaina pihaan, tänä viikonloppuna on tarkoitus saada perustukset kuntoon. Lauantaina huhkin 11h tuntia pihalla, J oli myös jeesaamassa iltapäivällä. Kyllä apukädet tekee paljon! Sain lopulta päivän aikana 16 pilariharkkoa kaivettua maahan ja näiden tolppakengät on tasolaserin avulla laitettu oikeaan korkoon. Määrä olisi varmasti huomattavasti pienempi ilman J:n apua. Viimeiseksi illalla tein vielä valut viiteen tolppaan, joten 1/4 on siis ihan valmistakin jo.

Tässä hieno suunnitelmakuva, eli nyt tehdään tuota runkoa ja 48x148 puut tulevat sitten kenkiin kiinni ensi viikolla.


Toisena kuvana on seuraava vaihe. Siitä sitten oma tarkempi postaus kun ajankohtaista. Nyt on tärkeää saada perustukset kuntoon, kun tasolaser on vuokralla ja ei viitsi sitä toista kertaa ottaa. Rungon puuosat ovat kaikki 48x148 painekyllästettyä puuta.


Sitten rakennuspuuhien pariin muutaman kuvan muodossa!



Aamu alkoi uuden katkaisu- ja jiirisahan paketista ottamisella. Ensimmäinen onnistumisen tunne tulikin heti kun keksin laittaa tallin perukoilla nojanneet tikkaat pöydäksi! Viimeistelin erittäin kätevän pöydän pihalta rikotun kaivon vanhalla rosterikannella. Vielä muutama viljelylaatikoiksi päätyvä vanha terassilauta pyötätasoksi. Tässä on hyvä tehdä sahaushommat!



Tasolaser. Aivan ehdoton laite tällaiseen rakentamiseen! Harkitsimme oman ostamista, mutta järkevän hintaisten laitteiden kantama ei oikein riitä edes tällaisen ison terassin rakentamiseen. Vuokraaminen on kätevää ja saa kyllä hyviä laitteita.



Laserin vastaanotin tolpassa kiinni.



Ja ei muutakuin kaivamaan! Normaalistihan tuota maata olisi pitänyt kaivaa n. 30cm syvyydeltä pois ja korvata soralla. Nyt meillä on kiva tilanne, kun kaivinkone on tehnyt koko terassiosuuden pohjat kuntoon. Kuvassa myös lanka kun vähän otetiin linjoja, helpotti ulkoreunojen paikkaa hieman.



Harkko maahan, valutueksi kelpaa vanhat listanpätkät. Tolppakenkä (48x120) perään ja korkoa säätämään.



Ja näin se tapahtuu! Mittatikku, jossa vastaanotin on säädetty haluttuun korkoon. Itse laserhan pitää sijoittaa niin, että se näkee kaikki tolpat. Yhtäjaksoinen piippaus tarkoittaa oikeaa korkoa, ja pari erilaista piippausääntä taas merkkaa onko liian alhaalla tai liian ylhäällä. Joskus on niin pienestä kiinni, että kourallinen hiekkaa voi riittää. Voi sitä onnistumisen tunnetta taas kun pari kertaa meni lähes ensimmäisellä oikeaan korkoon.



Vähän sekavalta voi näyttää tässä kohtaa iltaa. Tämä kohta on suunnitelmakuvassa vasemmassa yläkulmassa oleva alue. Tässä kohtaa kohdattiin myös ensimmäinen pieni ongelma.. piha ei olekaan niin suora miltä se omin silmin näyttää. Kohdassa on selkeä ylämäki, joka paljastui ensimmäisen harkon paikan mittaamisessa. Monen kottikärryllisen jälkeen sainkin kaikki tuohon tulevat harkot maahan, vielä on edessä tuon maan tasoittaminen niin, ettei tuohon jää tuollaista kuoppaa.

Tänään luvassa vielä 7 harkon iskeminen maahan, suurin osa hyvin helppoja, jätin keskilinjan tarkoituksella viimeiseksi sen helppouden takia. Lisäksi 18 tolppakenkää pitäisi valaa kiinni harkkoihin. Tämä olisi hyvä tehdä vielä kun laser on käytössä, saisi vielä tarkistettua, että on varmasti oikeassa korossa. Tiedän, että tuollaisen rakennelman voisi tehdä vähän helpomminkin ja unohtaa kaikki valuhommat. Kun terassia nyt lähdetään tekemään uusiksi ja tarkoitus olisi, että se siinä on sitten erittäin kauan niin miksei tekisi sitten kunnolla. Nyt kuteet niskaan ja kohti keskustaa.. mennään käymään eräässä paikassa, josta on aiemmin vain puhuttu! Se on sellaista pientä luxusta arkeen, siitä lisää myöhemmin!

Onkos teillä terassin rakentaminen ajankohtaista? Onko suunnitelmassani jotain mikä pisti silmään?

-Petteri

10 kommenttia:

  1. Hyvältähä tuo näyttää näin maallikon silmin.Taitavat toiset vielä varmistaa/katkaista tuon kannen alla tapahtuvan rikkakasvien kasvun kankaalla/muovilla."Honda"mies tuli apuun.Melkein kuin eräässä mainoksessa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, Hondamies! Tänään itseasiassa ostin 50m2 kokoisen kankaan joka tulee terassin alle. Hirveän kallista harsoa kyllä, melkein euron neliö.

    VastaaPoista
  3. Sama edessä meillä kesällä, terassipinta-alaa tulee tosi vähän vähemmän kuin teillä. Itse ulkoistin koko homman miehelle... ;)

    VastaaPoista
  4. Oikein ;) Mäkin välillä yritän autella, tuntuu toisinaan että on enemmän haittaa kuin hyötyä :D tsemppiä teidän projektiin!

    VastaaPoista
  5. Tuo näyttää jo hyvältä. Tikkaat on muuten mahdottoman hyvät. Itse tei työtason vanhoista laudoista. Kaikkea ei kannata hankkia itse, vuokraamalla säästää ja samalla saa laadukkaita laitteita. Esimerkkinä itse vuokrannut viimeisen vuoden aikana rakennustelineet (talon maalaus), oksasilppuri ja akkukäyttönen naulapyssy..

    Pihaprojektia täälläkin. Uutta nurmikkoa ja vanhaa omenapuuta nurin ja n. 4-5m2 terassin suunnittelua..

    Mites teillä oli kylppäri ja sauna tilat? Oliko rempattu ed.omistajan taholta vai ei?

    VastaaPoista
  6. Hyvällä mallilla onkin, tänään pihaan tupsahti puutoimituskin. Nyt pitää vaan malttaa ja antaa valujen kuivua kunnolla. Vähän tekisi mieli muutamaa puuta malliksi laittaa paikoilleen :) No, en mene kuitenkaan. Vuokraaminen on kätevää kyllä, saa varmasti kunnon vehkeitä käyttöön.

    Tsemppiä sinnekin pihahommiin! On ne ihan mukavia jos lämmin keli.

    Pitäisi saada tuo tulevia suunnitelmia -postaus kirjoitettua ajan tasalla, luonnos on loppusyksyllä kirjoitettu lähes valmiiksi, mutta mieli on muutamassa asiassa muuttunut ja aikatauluja siirrelty. Tulossa on kattavammin suunnitelmia siis. Pesutilat on suoraan 70-luvulta eikä täytä mitään nykyvaatimuksia :) ensimmäisten joukossa remppalistalla siis, siksi tuo salaojituskin uusittiin ensimmäisenä isompana asiana.

    VastaaPoista
  7. Katos. Samassa vaiheessa mennään. Talo joka on syntymäkotini ja pesutilat odottaa remonttia.. Kuitenkin on selvittänyt että mitään ylläri pylläriä ei tule vastaan. Talohan ei ole rintsikka vaan yksitalsoinen vm-67 talo. Kylppäriremppa on joskus vm -73-76 tehty.

    Mihin terassilautaan päädyit? Ilmeisesti painekyllästetty?

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoa lisää kun naapurissa on talo myynnissä. Siellä kylpyhuone on niin pahassa jamassa että itseäni hirvittää mitä löytyy. Varsinkin kun talon on rakentanut v.1970 paikkakunnan grynderi joka rakensi ja vähän aikaa itse asui ja sitten taas rakensi. Lattiassa on muovimattoa ja kauniisti "irvistää" lattiakaivon kohdalta n. puolen metrin verran. Taloon ei ole tehty mitään remonttia, ikkunat on osittain vaihdettu. Ollut nyt n. 4kk myynnissä ja tyhjillään kun entiset asukkaat lähti vanhainkotiin..

    VastaaPoista
  9. Kyllä se hinta lopulta vei voiton, eli 120 leveänä painekyllästettyä. Väriksi otettiin ruskea, se vihreä ei oikein silmää miellytä ja olisi ensi kesään asti kuitenkin pakko katsella sitä kun ei voi käsitellä puuta heti. Ja noista meidän pesutilasuunnitelmista siis tulossa vähän enemmän tässä kevään aikana kun ehtii päivittää sitä!

    VastaaPoista
  10. Ja jos ei tähän vuoden aikaan mene kaupaksi niin on se melkoinen viritys koko talo. Tai sitten niin reippaasti ylihinnoiteltu. En minäkään ihan tarkkaan tiedä mitä tuolta meidän rakenteista löytyy kun niitä aletaan purkamaan, sen tiedän vaan, että koko osasto tulee vaihtamaan paikkaa! Tämä mahdollistaa sitten suihkun käytön koko rempan ajan, se on luksusta!

    VastaaPoista

Ilahdumme kovasti kaikista kommenteista :)